En pidä ihmisiä

Terapia hatuttaa raskaasti – onko vika minussa vai paraneeko vaihtamalla?

2020.10.21 11:15 Ingifridh Terapia hatuttaa raskaasti – onko vika minussa vai paraneeko vaihtamalla?

Ajattelin kirjoittaa tästä tänne, sillä en tiedä, keneltä tosielämän tutulta kysyä, ja täällä on varmaan ihmisiä, joilla on kokemusta terapia-asioista!
Taustaa: olin jo pidempään kärsinyt jonkinasteisesta burnoutista, joka kärjistyi viime vuoden keväänä. Päälle iskivät kerralla suunnilleen kaikki jutut, joita hoitamattomasta burnoutista voi seurata: masennusta, ahdistusta, uupumusta jne. Viime vuoden lopulla sain vihreää valoa Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan, jonka vihdoin aloitin tämän vuoden alkupuolella.
Asun Turussa, joten valinnanvaraa terapeuteissa on sinänsä paljon, mutta harvalla terapeutilla on mahdollisuutta ottaa uusia asiakkaita. Kävin siis tutustumassa muutamaan ja valitsin ensimmäisen asialliselta tuntuneen, jolla oli aikaa ottaa minut asiakkaaksi. Kyseessä on kuusikymppinen, sinänsä ihan mukava nainen, suuntaus kognitiivinen psykoterapia. Sanoin tavoitteekseni oppia elämään niin, että en enää koskaan joudu käymään läpi toista burnoutia.
Ja ongelmani on, että vaikka olen käynyt terapiassa nyt kahdeksan tai yhdeksän kuukautta, minusta tuntuu, ettei siitä ole minulle hyötyä. Suoraan sanottuna yleisimmät terapiakäyntien aiheuttamat tunteet ovat turhautuminen ja vitutus.
Tässä muutamia esimerkkejä tapauksista, jotka ovat jääneet mieleeni erityisen tympeinä:
Kyselisin siis: onko tämä kaikki ihan normaalia terapiassa? En ole ikinä ennen käynyt terapiassa, joten en tiedä, mitä odottaa tai pitäisikö minun esim. osata esittää tarkempia kysymyksiä/vaatimuksia.
Myönnän, että en pidä siitä, kun muut käskevät minua tekemään asioita, joten tiedostan, että hatutuksessani voi olla kyse omasta asennevammastani. Ehkä minun pitäisi esimerkiksi yrittää treenata mielikuvitustani jotenkin, että oppisin keksimään niitä vaihtoehtoisia loppuja menneisyyden tapahtumille? Mutta en kuitenkaan ymmärrä, miten edellä listaamani asiat auttavat minua elämään niin, että en saa burnoutia enää. En ole vielä täysin parantunut burnoutin jälkiseuraamuksista, mutta olen juuri aloittanut uuden työn. Huomaan, että se vie minulta melko paljon energiaa, joten olen asiasta vähän huolissani.
Onko kenelläkään ajatuksia siitä, mitä minun kannattaisi tehdä? Kannattaisiko minun yrittää vaihtaa terapeuttia vai ovatko he kaikki tällaisia? Vai onko tässä koko touhussa jotakin, jota en ole tajunnut ja joka estää minua edistymästä? Kertokaahan, jos teillä on kokemuksia näistä asioista – kiitos jo etukäteen!
Liikaa asiaa, ei jaksa lukea: olen käynyt terapiassa keväästä asti ja tuntuu, että siitä ei ole hyötyä. Mietin, mitä minun pitäisi asian suhteen tehdä.
submitted by Ingifridh to arkisuomi [link] [comments]


2020.08.08 10:05 Thr334way Setämiehen vinkkejä työnhakuun

En ole ammattimainen rekryihminen, mutta olen yrittäjä ja sitäkautta rekryän ihmisiä paljon ja säännöllisesti. Firma on sen verran pieni, että meillä ei ole erityistä HR-ihmistä. Olen kuitenkin lukenut tuhansia hakemuksia ja rekrynnyt kymmeniä ihmisiä, joten jonkinlainen tatsi on syntynyt.
Ajattelin siis setämiehenä jakaa nuoremmalle ja miksei vanhemmallekin sukupolvelle hieman vinkkejä, joita toivoisin itse saaneeni ennen kuin minut tuomittiin nykyiseen yrittäjän elinkautiseeni. Syynä tälle on se, että valitettavasti monen työnhakutaidot ovat todella huonolla tolalla.
Nämä on tarkoitettu varsinkin nuoremmalle hakijalle, joten tästä tuskin on apua kovemman luokan urahaukalle.
Yleisiä vinkkejä:
CV/ansioluettelo:
Hakemus:
Haastattelu:
Loppukaneetteja:
Onnea työnhakuun!
submitted by Thr334way to Suomi [link] [comments]


2020.06.16 14:23 harmoryxoxo S ä ä n n ö t ⚡

⚠️ HUOM! LUE NÄMÄ 𝗛𝗨𝗢𝗟𝗘𝗟𝗟𝗜𝗦𝗘𝗦𝗧𝗜 LOPPUUN ASTI ENNEN KUN POSTAAT YHTIKÄS MITÄÄN! Pyydän, ota tämä säännöt huomioon ja noudata niitä. Kommentoi mielipiteesi näistä säännöistä, jos olet lukenut kaiken! ⚠️
𝗢𝗹𝗲 𝗮𝘀𝗶𝗮𝗹𝗹𝗶𝗻𝗲𝗻. Pyydän, käyttäydy. Oletan, et sulla on jonkinlaisia käytöstapoja ja empatiakykyä. Ota muut ja muiden mielipiteet huomioon. Älä haastaa riitaa kenenkään kanssa. Pidetään tämä yhteisö mahdollisimman mukavana kaikille! Haluaisin, että käyttäisit asiallista kieltä, etkä tunkisi kirosanoja joka sanan väliin, eikä mieluusti joka lauseeseenkaan.
𝗘𝗶 𝗸𝟭𝟴 - 𝗷𝘂𝘁𝘁𝘂𝗷𝗮. Ei. Ei edes NSFW - juttuja. Täällä on varmasti nuorempia ihmisiä, enkä halua tänne siksi k18 - juttuja missään tapauksessa. Ei poikkeuksia. Kukaan ei saa postata mitään pornahtavaa, epäsopivaa tai muuta iljettävää. Kaksimieliset jutut ovat sallittuja, mutta ei niitäkään joka välissä. Tämä on kaikille suunnattu yhteisö, ei aikuisten yhteisö. Siksi pyydän, ettei tänne postattaisi mitään k18/NSFW - postauksia, eikä mitään pelottavaa/ahdistavaa.
𝗠𝗼𝗱𝗲𝗿𝗮𝗮𝘁𝘁𝗼𝗿𝗲𝗶𝘁𝗮 𝘁𝗼𝘁𝗲𝗹𝗹𝗮𝗮𝗻. Tarviiko tämä kohta edes selitystä? Moderaattoreita totellaan, kuten näitä sääntöjä. Et älä vääntämään moderaattoreille vastaan siitä, mitä he käskevät. He ovat kuin opettajia tai vanhempia ja heitäkin PITÄÄ totella. HOKS! EN ota kovin helposti muita moderaattoreita. Älä suutu, jossen ota juuri sinua moderaattoriksi. Valitsen heidät tarkkaan ja on testi, joka heidän pitää suorittaa ennen, kun pääsee moderaattoriksi.
𝗘𝗶 𝘀𝘂𝘂𝗿𝗶𝗮 𝗸𝗶𝗻𝗮𝘀𝘁𝗲𝗹𝘂𝗷𝗮/𝗿𝗶𝗶𝘁𝗼𝗷𝗮. Pyydän. Ei. En halua täällä riitoja nähdä paljoa, en varsinkaan täysin turhasta. Kunnioitetaan jokaista ja jokaisen mielipidettä, okei? Pidetään tämä yhteisö mahdollisimman mukavana kaikille, eikä täällä mieluusti riideltäisi tai suuresti kinasteltaisi edes. Kinastelua saa toki olla, mutta jos se muuttuu toisen haukkumiseksi, niin.. Ei. Jos olet riitaisa henkilö, tämä ei taida olla oikea paikka sinulle, olen pahoillani.
𝗢𝘁𝗮 𝗸𝗮𝗶𝗸𝗸𝗶 𝗵𝘂𝗼𝗺𝗶𝗼𝗼𝗻. Älä jätä ketään ulkopuolelle! Jos näet jotain kiusattavan, niin ole rohkea ja uskalla sanoa lopeta. Kukaan ei ansaitse tulla edes syrjityksi. Otetaan kaikki ja kaikkien mielipiteet huomioon! Annetaan kaikkien tähtien loistaa; kaikki ovat tähtiä jossain universumissa & jokainen tähti on erilainen! Erilaisuus ja elämä ylipäätään on rikkaus: kunnioitetaan jokaista elämää ja erilaisuutta.
𝗘𝗶 𝗹𝗼𝘂𝗸𝗸𝗮𝗮𝘃𝗶𝗮 𝗽𝗼𝘀𝘁𝗮𝘂𝗸𝘀𝗶𝗮 Ei meemejä, jotka tekevät vitsiä vanhempien/lemmikkien kuolemasta, jostakin sairaudesta, jostain vammaisuudesta, raskaudesta, raiskaudesta tai mistään tuollaisesta vakavasta asiasta. Se saattaa loukata jotakuta, eikä tuollaisista asioista saisi edes vitsailla, sanokaa mitä sanotte. Se ei ole huumoria, eikä pimeää huumoria; se on vain sairasta. En halua, että kukaan täällä loukkaantuu mistään, eikä siksi pidä tätä yhteisöä mukavana paikkana.
𝗟𝗮𝗶𝘁𝗮 𝗼𝗶𝗸𝗲𝗮 𝗳𝗹𝗮𝗶𝗿 𝗽𝗼𝘀𝘁𝗮𝘂𝗸𝘀𝗲𝗲𝘀𝗶. Tämä kohta on selvyyden vuoksi. Selitänpä sulle, mikä sisältö kuuluu mihinkäkin:
Fanitaide (artti, muokkaus yms) — tänne kuuluu mikä tahansa fanitaide, joka liittyy Lintuun, ei väliä, oliko se faniteksi, fanartti, fanimuokkaus (video-/normaalimuokkaus), fanilaulu tai mikä vain!
Meemit (Lintuun liittyvät) — Meemit, jotka liittyvät Lintuun itsessään.
Meemit (Ei Lintuun liittyvät) — Meemit, jotka ei liity millään tavalla Lintuun. Toivon, ettei tänne ois repostattuja/suomennettuja meemejä, sillä eihän ne ole sinun tekemiäsi.
Tärkeää — Tämä flair on käytössä vain modeilla. Sinne tulee kaikki tärkeä liittyen tähän subreddittiin.
Muu — Mikä tahansa muu, mikä liittyy Lintuun.
𝗘𝗶 𝗽𝗲𝗿𝘀𝗼𝗼𝗻𝗮𝗹𝗹𝗶𝘀𝘁𝗮 𝗶𝗻𝗳𝗼𝗿𝗺𝗮𝗮𝘁𝗶𝗼𝘁𝗮. Ei persoonallista informaatiota. Tämä on teidän suojaksi. Siksi, ettei ketään teistä alettaisi syrjiä/kiusata/haukkua vammaisuuden/sairauden/muun tälläsen takia ja siksi, ettei kukaan levittelisi sitä tietoa eteenpäin. Että olisitte turvassa. Siksi tämä kohta. Tämä kohta on erityisen tärkeä pitää mielessä, kuten kaikki muutkin kohdat!
𝗛𝘂𝘂𝗺𝗼𝗿𝗶 𝗺𝘂𝗸𝗮𝗮𝗻! Huumori mukaan! Älä ota kaikesta herneitä nenääsi, vaan pidä huumori mukana. Haluan, että jokaisella teistä on huumorintajua edes jonkin verran, eikä loukkaannu kaikesta. Muistakaa kumminkin, ettei kaikista asioista sovi vitsailla ja että vitsit täällä ei ole kaikki osoitettu sinuun millään tavalla.
Heiii! Tervetuloa tänne subreddittiin, ihanaa että eksyit tänne. Luethan tämä säännöt huolellisesti läpi kokonaan ennen, kun postaat yhtikäs mitään tänne, kiitos! Kommentoi mielipitees näistä säännöistä, jos luit kaiken JA aiot noudattaa näitä jokaikistä sääntöä täällä. Ei kai mulla muuta, kiitos ja kuittaus! <3
 ~ Harmony/Lintu, moderaattori 
submitted by harmoryxoxo to linnunlaulua [link] [comments]


2019.09.05 14:55 floqer_ Tarinani kannabiksesta

Hei kaikki, tähän ensimmäiseksi haluaisin kirjoittaa pienen disclaimerin. Tämä on kannabismyönteinen postaus, mutta en halua sillä pelottaa tai ärsyttää ketään. Jos olet kannabiksenvastainen ihminen, pyydän juuri sinua lukemaan tämän. En väitä kannabiksen olevan kaikkivoipa, tiedän että siitä löytyy huonoja puolia. Kannabis voi todistetusti laukaista Schizophreniaa tai muita psyykkisiä sairauksia sellaisissa henkilöissä, joilta löytyy potentiaalia niihin. Haluaisin kumminkin jakaa tarinani näkökulmasta, jossa kannabis on hengenpelastava lääke.
Olen aika normaali 26-vuotias mies. Mulla oli keskiluokkainen, normaali lapsuus. Opiskelen yliopistossa luonnontieteiden puolella ja nautin opiskelusta todella paljon. Mulla on myös päivittäistä ahdistusta, ja masennusta kausittain. Se ei tarkoita, että olen kotona pimeässä vollottamassa 24/7 -- päinvastoin -- minulla on aika hyvä tilanne kavereiden suhteen ja tykkään käydä ulkona ihmisten ilmoilla. En hirveästi kuluta alkoholia, mutta tykkään välillä käydä kaveriporukoiden kanssa ulkona viikonloppuisin, tanssia bileissä, tavata uusia ihmisiä ja nauraa muiden jutuille. Se mitä muut ei näe, on kun olen yksin kotona ja se rento, onnellinen, ystävällinen jätkä jonka muut tuntee, on hiuksenvarassa luovuttaa elämän suhteen. Ramppaan keittiön ja olohuoneen väliä, kun en tiedä mitä tekisin. Tuntuu kuin olisin ainut ihminen maailmassa ja vaikka saisin hämättyä tuota fiilistä jollakin youtube-videolla tai pelillä, vatsanpohjassani on semmoinen painostava kipu, kuin pohjaton kuilu joka aina muistuttaa minua siitä, että onnellisuus ei ole mikään itsestäänselvyys. Päässäni liikkuu epärationaalisia ajatuksia, kuten että ystäväni eivät oikeasti pidä minusta, vaan eivät tohdi kertoa minulle että olen ärsyttävä. Tai että se tyttö johon olen umpi-ihastunut pitää minua pellenä ja elättelen vain turhia toiveita. Monesti puhutaan että jotta voi rakastaa muita, pitää ensin rakastaa itseään. Minä en tiedä miltä se tuntuu. En tiedä miten edes lähtisin korjaamaan tuota ongelmaa, että voisin joskus rakastaa itseäni.
Kun olin n. 15- tai 16-vuotias, minulla oli ensimmäinen kokemus kannabiksen kanssa. Silloinen tyttöystäväni asui Espoon lähiöissä ja hänen taustansa oli todella erilainen kuin minun. Olimme hengaamassa hänen kavereiden kanssa jossain päin Espoota kerrostaloasunnossa kun nämä kaverit väänsivät Lidlin colapullosta bongin. Kokeilin heidän kanssansa kannabista, enkä oikein miettinyt siitä mitään. Sen jälkeen vuosien saatossa kokeilin aina silloin tällöin kun sitä oli tarjolla. Kokeilut tapahtui aina kun alkoholi oli hommassa mukana, joten kannabiksen antama fiilis ei oikein tullut esille. Ennemminkin se vain väsytti ja sai tuntemaan itsensä kännisemmäksi.
Pari vuotta sitten tuo muuttui, kun kaverini oli lähdössä vaihtoon ulkomaille ja hän tarjoutui antamaan loput pussukastansa minulle. Tuo olisi ensimmäinen kerta kun omistan kannabista. Suostuin ja ajattelin, että onpahan sitten tarjottavaksi jos sen tyyppisiä kavereita on etkoilemassa mun luona. Päätin kumminkin kokeilla ihan itsekseni mielenkiinnosta, koska tiedostin etten ole kokeillut kannabista ennen selvin päin.
Olin tuolloin tupakoitsija ja käärin röökini, joten väänsin helposti pienen spliffin jossa oli n. puolet tupakkaa ja puolet kannabista. Asuin kerrostaloalueella ja olin todella peloissani siitä jos joku näkisi naamani samalla kun haistavat tuon makeahkon kukan hajun, joten menin läheiseen metsään pellon reunalle etsimään istumapaikkaa. Kello oli jotain kymmenen päälle illalla. Ilma oli vielä kostea saman päivän sateista. Tuntui aika erikoiselta olla metsässä spliffi kädessä. Pistin tuon palamaan ja katselin ympärilleni. Koitin katsella ettei kukaan koiranulkoiluttaja tai muu olisi tulossa minua kohti. Oli aika pimeää, mutta pelto sai kuunvalosta vaalean pinnan. Ilma tuoksui raikkaalta ja puhtaalta, varsinkin sateiden ansiosta. Tuuli heilutti puunlatvoja, jotka päästivät rauhoittavaa kohinaa muuten niin hiljaisessa ympäristössä. Aloin miettiä niitä aikoja kun olimme veljeni kanssa pieniä ja leikimme meidän takapihalla samanlaisessa säässä. Meillä oli leikkipyssyjä joiden kanssa leikimme commandoa. Tuoksu oli aivan sama kuin silloinkin. Mieleeni tulivat myös inttiajat, kuinka silloin olin vartiossa sen yhden tyypin kanssa. Juttelimme tosi syvällisiä asioita unelmista ja siitä mikä on tärkeää elämässä pitkällä tähtäimellä. Tuoksu oli aivan sama kuin silloinkin.
Tumppasin spliffini varovasti ja säilytin tuon tumpin roskista varten. Mietin, että voisin tehdä vähän iltapalaa kun pääsen kotiin. En keksinyt mitään muuta suunniteltavaa, mutta tällä kertaa se ei haitannut. Kuilu oli kadonnut vatsastani. Nostalgiset muistelmani saivat silmäni vettymään. Ne antoivat voimaa minulle ja toivoa tulevaisuudelle. Olin onnellinen.
Kun pääsin kotiin, pistin spotifystä soimaan Gorillazia ja avasin yhden koodiprojektin mitä olin työstänyt jonkun aikaa. Pilvessä oleminen tottakai vähän hidastaa hommia, mutta olin ainakin onnellinen. En pysähtynyt ramppaamaan keittiön ja olohuoneen väliä, en ruvennut säälimään itseäni, en halunnut hämätä itseäni. Tein mitä rakastin ja tein sitä aivan itsekseni.
Nykyään käytän vaporisaattoria kannabiksen kanssa. Tällä tavoin voin käyttää sitä sisällä, sillä vaporisaattori ei jätä minkäänlaista tuoksua. Käytän lähes joka päivä, mutta tiedän myös milloin sitä ei ole sopiva käyttää. En ikinä esimerkiksi aja autoa vaikutuksen alaisena. Olen löytänyt kasvattajan, jonka perhettä tuen olemalla vakioasiakas. Tiedän mitä lajiketta saan häneltä ja istutusprosessissa saan toivoa mitä lajikkeita hän laittaa kasvamaan. Olen lopettanut tupakoinnin ja alkanut kokeilemaan erilaisia harrastuksia. Tunnen olevani täynnä eloa, niinkuin myös maailma tuntuu olevan täynnä eloa. Rakastan pehmeää auringonvaloa, narskuvaa pakkaslunta, aamukahvia, pitkiä pyöräreittejä, yön pikkutuntien pelihetkiä kavereiden kanssa ja ehkä ensimmäistä kertaa tiedän miltä tuntuu rakastaa itseäni.
submitted by floqer_ to Suomi [link] [comments]


2019.08.09 18:27 Loez Tein r/suomi -kommenttigeneraattorin

Latailin (melkein?) koko Suomen kommenttihistorian (1 777 638 kommenttia) ja tein niistä ns. Markovin mallin. Vähän mutkia oikoen, malli katsoo aineistosta "jos neljä edeltävää sanoaa ovat 'A B C D', niin miten todennäköistä on että seuraava sana on X?" Markovin malli sinällään on varsin käteviä ihan oikeissa asioissakin, mutta niillä voi myös näppärästi tuottaa tekstiä joka (tietyissä rajoissa) on "samankaltaista" kuin opetusaineisto, eli tässä tapauksessa Suomen kommentit.
Päädyin rakentamaan erilliset mallit joka vuoden kommenteille, sekä yhden ison mallin jossa on koko kommenttihistoria. Generaattori hyälkää kaikki generoidut kommentit joissa oli joko yli 10 sanan putki joka löytyi myös jostain oikeasta kommentista, tai jonka sanoista yli 70% esiintyi jossain tietyssä oikeassa kommentissa. Ei pitäisi siis olla mitään mikä on suoraan oikea kommentti.
Voin generoida halukkaille myös kommentteja niin että opetusaineistona on ainoastaan yhden käyttäjän viestit. Tämä toimii kuitenkin varsin huonosti jos viestejä ei ole isompaa määrää. Lopettelen tältä illalta, mutta jos joku nyt yön aikana uuden pyynnön postailee niin yritän perata jonon läpi huomenna illalla :)

Suomi kautta historian

JSN ei voi tehdä oikein mitään muuta kuin Savon Sanomia pikaluvulla.
Rlökin sotkeminen kukan sekaan nyt on jostain syystä ihan eri. /s
Minä. Homman nimi on jo kauan ollut suomalaisia rikollisia ongelmaksi asti.
Tottakai kannattaa yrittää korjata jos tuntuu että on tarpeen siirtää keskustelua semantiikkaan.
Niin, samalla tavalla kun maissa missä eutanasia on sallittua ole mitään tuollaisia ongelmia?
Vähän niinkuin jos olisit muslimi ja sitten kun joku tietää yhdistelmästä niin se on jotenkin automaattisesti miehen pituuden syytä sinun mielestäsi.
Kaikelle on paikkansa ja aina se ei ole mahdollista tietenkään, hölmö
Itse kyllä koen, että kansanedustajan duuni on sellaista, että harvemmin tarttee aikaisin herätä.
Ei kai tässä ole mitään yllättävää tai uutta.
Suomessa on myös paljon lapsia, jotka eivät ole koskaan tehneet penniäkään voittoa ...
Sopeutumiseläkettä voi nauttia 65 ikävuoteen saakka. Sitä ei siis voi käyttää syynä miksi rahat on loppu.
Tinder, tuo ihanan ilmava höttö jota ei kannata ottaa vakavasti. En ole kovin vakava ihminen.
Valkoisista miehistä on tullut pullamössöβetamiehiä, jotka eivät enää kykene tai uskalla toimimaan EU:ssa.
Näin juuri. Varsinkin pienempien julkaisijoiden levyjä tulee ja menee ja ne eivät ole se syy mikä tämän ongelman aiheuttaa...
Oho typotin otsikon, noh - kai se on hyvä sieltä pikkuveljen selän takaa huudella.
Kyllä. Perustele ihmeessä ilman legalistista argumentaatiota. Se, että jokin asia kuvottaa sinua ei ole mikään syy turvapaikalle Geneven sopimuksen mukaan.
“He who is not contented with what he would like to have.” ― Socrates
Kyllähän sen jo Leevi & The Leavings oli vain kerran.
En olisi itsestäni uskonut vielä pari kuukautta sitten aika pessimistinen, mutta nyt jänskättää vallan.
Pöllin idean jostain /paradoxplaza:n spekulaatio langasta, onhan se mahdollista että meidän yhteiskuntarakenteemme hänet rikkoi.
Kyllä sielläkin seksuaalirikoksista voi päästä kuin koira veräjästä mitä usein tuntuu tapahtuvan rattijuopumuksissa.
Tuota meksikon rajalla ei oo mitään tekemistä tällaisten iltasatujen kanssa.
Näin tän alkuperäisen jo ja ajattelin että onpa epäkorrektisti kommentoitu tuommosta turbaanipäätä
Jos ajattelet että joku mielipide on parempi tai huonompi kuin jokin muu tilanne.

2011

Älä nyt pilaa tätä! Mikä nyt ylipäätään on siistimpää kuin VR:n dissaus? Kielioppivirheiden korjaaminen.
Vihapuhetta vihapuhetta vihapuhetta vihapuhetta vihapuhetta vihapuhetta vihapuhetta vihapuhetta vihapuhetta vihapuhetta vihapuhetta
I'll admit I'm not sure which city I'm going to be going to the university.

2012

Diagnoosia tekevä lääkäri on eri asia kuin hallituksen lupa reaktorille.
Näin animoijana on pakko sanoa että on valokuvattu.

2013

No, tottakai voidaan, mutta siitä olen samaa mieltä että ei kaikkeen todellakaan pitäisi tarvita lupia.
Joukkis on entinen opettaja, kyllä se lähdekritiikin hallitsee. Mistä tuon voi huomata?
No tottakai Suomessa on julkisten menojen osuus BKTsta olisi pienempi kuin esimerkiksi Zimbabwella.

2014

Maitoa ollaan juotu vuosituhansia ja nyt se on yhtäkkiä kansakunnan uus suosikkipoliitikko. En tajua.
Tämä postaus sisältää henkilötietoja, joten joudun poistamaan tämän redditin sääntöjen mukaisesti.
> * inb4 Sveitsi on maailman paras maa ja miksi se on Suomi?
Oma mielipiteeni juomasta on se että se on paha juttu ja tulee ulkomailta.
Tietty se sumutekaan ei paljoa auta, jos ei kuitenkaan tee.
Oma superoikeistolainen näkemykseni on, että Suomessa on kasvamassa menetetty sukupolvi.
>Mutta ilman tekno-utopian toivoa ei ole enää mitään merkitystä Venäjän sisällä.
onko toi jätkä raptorista, jos ei ole niin äijä ei tajua mitään busineksesta.
En aina noudata lakeja, siksi että ne on oikein, vaan siksi, että se on suomalainen. :P

2015

On typerää osallistua asioihin, joissa meillä ei ole mitään muuta annettavaa kuin tila?
Heh, ja ensin kovasti väitettiin, että mitään ongelmia ei ole tai ne ovat vähäisiä?
Niin, no se on totta että mikäs siinä.
Sä taiat tietää hipstereistä aika paljon enemmän kuin Vasemmisto, Demarit tai Vihreät.
Seuratessani oman työnantajan ylemmän yritysjohdon toimintaa, olen melko varma että jotakin epäterveellistä tämä tuottaa silmiin.
Tyhmä systeemi joo, mutta toi on nyt vaan tekstin kirjoittamista koneella.
Pitäisi hälytyskellojen soida jo siinä vaiheessa kun Putin valittiin eduskuntavaaleissa presidentiksi.
Menen trolliin, mutta myöskään termillä fatpipe ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että se ei ole uhka. Se on korkeintaan haaste.
Saatana kun telkkarissa puhutaan muutakin kuin suomea ja englantia, koska puhuttelutkin hoidetaan tulkkien avulla.
Itseä kiinnostaa eniten tuleva hinnoittelu. Jos kaksi vyöhykettä maksaa nykyisen seutulipun verran on homma silkkaa ryöstöä.
Itsekontrolli on ihan pikkaisen helpompaa kun ei tarvitse heijastaa omaa pahaa oloaan hampurilaiseen.
Haluaisin muistuttaa että koskaan ei ole liian myöhäistä hakea apua! http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot

2016

Koetat edelleen määritellä muiden ajatuksia. En ymmärrä miten et voi olla näkemättä :D
Ja säästyy korvauksilta? 21 donaa saa maksaa jonkin aika, kun on elämässä muitakin kuluja.
Ainahan sitä yhteiskunta muuttuu, mutta täytyy myöntää että oli aika mukavia kotibileitä lukioaikoina!
No tämä jos mikä on omiaan aiheuttamaan huhupuheita.
Olisi myös kiva tietää, onko Rantala samaa mieltä siitä, että säätiöt pitäisi pistää verolle.
Pitkällä tähtäimellä tähän pitäisikin pyrkiä, mutta en tiedä miten liikkeet sopivat keskenään ne ajankohdat.
Mitä vittua nyt oikeasti. Millainen ihminen menee tappamaan munkkivanhuksia? Olisiko vaikka toi ISIS?
Mikä ihmeen aivopesu varusmiespalvelus on? Maassa on aina armeija, jos ei oma, niin vieras.
Anna tulla vaan. Kyllä se elämä siitä kun alkaa maksuhäiriömerkintää pukkaa!
Sukupuoli on vain sosiologinen asia, aurinko nousee lännestä ja kissan nähdään syövän koiranruokaa
Rauhallinen mielenosoitus kertoo vain siitä että tämä on hyvä juttu naisille.
Olen päätellyt näin itse sen perusteella mitä olen kuullut alalla olevilta tuttaviltani.
Suurin ongelmahan tässä revittelyssä on se, että se luottoluokituksen heikennys tapahtui vasta nyt.
Ja minä valvoin, kun murehdin, että saakohan Savonlinnan postin työntekijät kriisiapua ollenkaan!?.
Olisi saanut olla uskollisempi kirjoille. Itselläni ei olisi ollut mitään mahdollisuutta assosioitua tumblr-feministeihin keidenkään päissä.
Pointti siinä, että faktuaalisesti en omista mitään, mutta kiinnostaa kyllä tuo miljardöörin elämä.
Voi olla, tai ainakin niin että se olisi mitenkään kummoisesti muuttunut vuosien varrella.
Muuten hieno mutta jos ei ole ihan patologinen tapaus.

2017

Lapsettomuus ratkaisuna ilmastonmuutokseen on samaa luokkaa kuin koko muu ansiotulon verotus.
Sähkötupakkakaan ei ole vaaratonta mutta se on silti halvempi kuin audiblen jäsen hinta.
Jos ei ole salaisuuksia niin ei ole mitään keinoa neuvotella palkoista.
Mutku se on Lukoilin ketju! Mitä väliä sillä on, millä korkeudella ilmakehää hiilidioksidi on?
> KirjoitatSoitat omalle kongressiedustajallesi ja postaat vastauksen redditiin
... En mene. Koska ei ole kyse samasta asiasta, kts evaslaarin linkki.
Peuroja täällä näkee paljon, joten ei mikään ihme että tuli yllätyksenä.
Viimeeksi maistoin kahvia noin 15 vuotta sitten. Ei silloin ollut tietoakaan näistä suurista pakolaisvirroista.
Näin on. Kyse ei ole siitä, että tienaako rahaa.
Tässä on polkuriippuvuutta: englanti on tärkeä koska osaamme englantia. Jos osaisimme saksaa, pitäisimme sitä tärkeänä.
Jaa-a, siitä en tiedä onko ok mutta sen tiedän että miljardööri osaa kyllä pitää huolta rahastaan.
Silti, haluaisin tietää mitä termiä mielestäsi pitäisi käyttää ihmisistä, jotka inhoavat ja vihaavat seksuaalivähemmistöjä?
Jos/kun rahantulo tuosta hommasta loppuu niin helppohan se on kirjoittaa vaikka tikkuaskin kanteen.
> Eli oma mutuni on siis se, että kannattaa hurjastella nimenomaan vesikeleillä?
Kyllähän siellä on paljon kitkaa valkoisten ja mustien välillä samana ihan viime testeihinkin asti.
Kannattais kokeilla ja jos ei toimi niin sitten se ei olisi vyöhykehinnoittelua.

2018

Tämä on kolmas tai neljäs kerta kun tämä kuva postataan tänne tänään...
No, ei se nyt ihan niinkään mene. Ihan yhtä hyvin sen voi itsekin laittaa. En ymmärrä ongelmaa.
Sinä olet nyt väärässä. Anderssonin ulosannissa ei ole mitään vikaa ja niistä loukkaantuminen yms. On naurettavaa?
Äärimmäisen harva asia vie minulta yöunet mutta tämä on yksi asia mistä en pidä.
mutta pöpöthän kuolee sillä hetkellä kun ne eivät ole suosittuja? Vain yksi vastaus on mahdollinen.
Miehillä ei vain ole mitään mahdollisuuksia saada ehdokasta sisälle.
pakko myöntää että en ole ihan varma mitä silläkään saavutettaisi.
Onko sulla jotain lähteitä jotka todistaa, että lihansyönti ei ole ihmiselle luontaista? Miksi niin?
Jotain kertoo se, että siihen ei ole lisätty maitoa Niin mustakin.
Itse pääsin lottovoittona paikallislehdelle töihin. En voisi kuvitella edes autolla 30min pitempää työmatkaa
Ite ainakin huomannut että vaatekaupoilla sai vielä muutama vuosi sitten oli vähän eri mielipiteet: https://yle.fi/uutiset/3-9232148
Voisi käydä tuolla pari kertaa viikossa mutta unisex-pukkaria ei ole vielä tullut koettua, joten varmuutta asiasta ei ole.
Hitlereitä näkyy kans näissä naamiaisissa niin eikö se oo se myöhänen mato kun selviää?
Paitsi että kyseessä ei ole enää lainaus.
Ehkä ne voivat osata. Itse en ole ikinä nähnyt noin kovaa sätii.
Sellaista se on kun ei ole yhtään mitään tekemistä tässä puhutun muuttoliikkeen kanssa.
Syömishäiriöt ovat vähän erikoistapaus, niiden kanssa ei kannata olla missään tekemisissä.

2019 (Heinäkuun loppuun asti)

No lähden siitä oletuksesta, että meillä ei ole asiasta mitään keskusteltavaa.
Näinhän se on, mutta niin se vaan menee.
Ei kai sitä makseta kun sitä varten on fossiilisia polttoaineita. Korjasin tämän sulle.
Eli siis ei ole mitään kokemusta kampailusta
>Foorumeilla oli yleensä se yksi tyyppi joka HiA:sta jatkuvasti avautuu.
Jos asiasta on 100% todisteet, niin silloin ei voi vetää kuin yhden johtopäätöksen:
Ainakin selvisi mitä pihtiputaalla voi tehdä kun ei kukaan muuta siihen.
Turvaratkaisuja voi olla, mutta ei toisaalta ole ihan yhtä nimekkäitä.
Iän takia vai kokemuksen puutteesta? Olen melko varma että valtio on velvollinen järjestämään jonkinlaisen kuljetuksen.
>Mies tuomittiinkin raiskauksesta kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdollisen tuomion.
Muuten asiaa kommentoimatta, Nobelin rauhan palkinto ei kyllä ole enää varaa enää halventaa tuotantoa.
Jos olisin starba niin en kyllä itsekkään uskoisi ilmakiväärin tappavan ketään.
Ei ihmisiä kiinnosta tällaiset. Suurin osa ei edes pääse osallistumaan arvontaan.
Tosta artikkelista jäi vähän semmonen kuva ettei kannata ilman applea
> sisäinen turvallisuus Tosin tällä laillla ei ole mitään vaikutusta lentojen määrään. Työmatkalaisten osuus riippuu reitistä.
Siis etkö nyt tajua. Kun synnyt niin olet siihen asti vanhin kunnes joku muu kuolee.
Lähtökohtaisesti pidän itseäni suvakkina, mutta siinä ei ole murtumaa niin goodbye.
>Betamiehet ry Tämä taitaa olla sitä Parempaa Vaalivaikuttamista™
>Niin, mutta kyllä se silti on kaikkea muuta kuin sensationalistinen. Kiitokset toimittaja Halmiselle.
submitted by Loez to Suomi [link] [comments]


2019.07.10 13:51 ajatuksiani Erikoinen päivä elämässäni

Hei kaikille! Sain inspiraation kirjoitella itselleni blogityyliin päivän tapahtumista, ja ajattelin jakaa sen tännekin jos joku haluaa lukea ja/tai keskustella aiheesta.Taustatietoina sanottakoon että olen noin kolmekymppinen mies, sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, vähävarainen ja olen ollut pitkin elämääni pätkätöissä jotka ovat päättyneet yleensä masennuskauden burnouttiin, potkuihin tai ihan vaan määräaikaisuuden loppumiseen. En ole oikein löytänyt suuntaa elämälleni.
Tarina sisältää huumeiden käyttöä, joten vältä lukemasta jos se aiheuttaa sinussa ikäviä tunteita. Se sisältää myös iloisia oivalluksia, ja näkymää siihen miten sosiaaliset ja yhteiskunnan paineet vaikuttavat ihmiseen. Kiitos jo etukäteen, jos joku jaksaa lukea. En ole ennen oikein kirjoittanut mitään, joten pahoittelen jos teksti on vaikeasti luettavaa tai huonosti säestettyä.


Saavuin kotiin sunnuntai-iltana. Olin viettänyt loistavan viikonlopun maaseudulla, puolisoni ja yhteisen ystävämme syntymäkodissa. Kävimme saunassa, ja istumme laiturilla kuunnellen Juicen klassikoita ja muita yhteisiä suosikkibiisejä. Vesi oli sopivan viileää, juuri sopivaa saunasta pulahtamiseen. Naisia se vähän palelsi, mutta uskalsivat epäröinnin jälkeen uimaan. Siemailimme laiturilla valko- ja punaviinia, samalla nautiskellessamme saunan kiukaalla kypsyneitä perunoita ja paprikoita, makkaraa unohtamatta. Jaoimme yhteisiä murheitamme, muistoja, päivän tapahtumia ja unelmia.
Mietin kotona huomista, ja kuinka minun tulisi valita palkaton työkokeilupaikka todennäköisesti kirjaston ja IT-tuen väliltä. Maksajana toimi Kela, enkä hyvityksenä saisi kokea edes aktiivimallin ehtojen täyttämymistä puolen vuoden työstä.
Noh, onpahan mietiskeltävää leikattua työttömyystukea hakiessani. Huoli huomisesta painoi, joten huuhdoin kurkustani alas lääkärin määrämän bentson, melatoniinin ja viininjämien muodostaman koktailin.
Mieltäni lämmitti viikonlopun muistot ja itsekannustuksen tunne, olinhan jaksanut perjantaina juosta viidentoista kilometrin lenkin joten lepo oli ansaittu. Ehkä näillä apuvälineillä saisi unta.
Herätyskelloni olisi piipannut yhdeksältä, mutta heräsin virkeänä puoli viideltä aamulla. Katselin kännykästä maailman tapahtumat Redditistä, sekä lueskelin Ylilaudan sekalaisen keskustelupalstan etusivun. Hörähtelin ääneen "Kohta ne lampaat herää töihin, bää bää!" keskusteluille, joita oli useampi. "Rotta siellä vinkuu, onko kivaa syödä loppukuu makaroneja?" kuului vastaus. Tarkastin myös eri alalaudalta tapani mukaan onko Paltamolainen alkoholisti, animefanaatikko, seksuaalisuudeltaan häilyvä jännämies Upi toilaillut poissaollessani mitään erikoista ja hauskaa.
Ei ollut tällä kertaa.
Kellon lyötyä viisi totesin itselleni, että olisi se tietty hyvä saada tänään jotain aikaankin. Aloin vetämään juoksuvaatteita päälleni. Katsoin ikkunasta sateista säätä, tuomiokirkkoa ja sen maalausta muistuttavaa siluettia taivasta vasten. Puin sykevyön ja lenkkarit päälleni, ja kuulin jonkun naapurin lähtevän kotoaan, luultavimmin töihin. Odotin hetken ennen ulosmenoa, etten joutuisi tapaamaan.
Kello piippasi ulkona GPS-signaalin ja sykkeeni löytymistä, olin siis ilmeisesti elossa ja vieläpä maapallolla. Yön kestäneen sateen syystä valitsin asvaltoidun reitin märän metsän sijaan. Juostuani ensimmäisen kilometrin loivaan ylämäkeen ranteestani kuului kannustava piippaus. Kuntosi on keskimääräistä parempi, +4! se ilmaisi. Nostin hieman tahtia ja keskityin hengitykseen.
Kierrettyäni tutun lenkin uskollinen kelloni ilmaisi minun juosseen uudet nopeusennätykset sekä kilometrin, viiden kilometrin että mailin matkalta. Henkilökohtaiset ennätykset siis, olenhan vain kaksisuuntaisesta kärsivä kolmekymppinen työtön mies, en olympiakandidaatti. Olin silti varsin tyytyväinen tulokseen, vaikka tiesinkin että ainoat siitä kiinnostuneet olivat minä itse ja siskoni, jotka kannustamme toisiamme kuntoilussa.
Kehoni oli niin kuuma urheilun jäljiltä, että kylmimmälle säädetty suihku ei tuntunut kuin lempeän viileälle ihoani vasten. Yleensä olen arka kylmän veden edessä. Arka kuin rotta konsanaan, ja sellaiseksi itseni yleensä tunsinkin eläessäni toisten työn hedelmillä. Laitoin aamukahvit tippumaan ja istahdin sängyn laidalle meditoimaan.
Pidin parhaani mukaan huomioni hengityksessä, kunnes havahduin siihen että Moccamaster oli jo aikansa ollut hiljaa. Mietiskelin vastikään mieleeni tullutta buddhalaisuutta ja sen arvoja kaataessani mukiini päivän ensimmäiset piristeet. Ehkä siinä olisi itselle hyvä suunta, uskonto tai filosofia. Lienee mielipidekysymys mihin kategorisoi. Tervehdin nimeltä lemmikkikäärmeeni samalla kun tarkastin heidän olosuhteensa. Bella tervehti takaisin iloisesti heiluttelemalla kieltään. Gandalf ja Smith nukkuivat.
Laitoin suuhuni sulamaan minttupastillinmakuiset Lamotrigin mielialalääkkeeni. Hyvälle maistuivat, ja kaupan päälle niiden pitäisi vieläpä ehkäistä sairauteni masennusjaksoja. En pidä ajatuksesta aivokemioita muokkaavien lääkkeiden päivittäisestä syömisestä, mutta ilman niitä en usko että saisin koskaan pidettyä työpaikkaa, mikäli joskus sellaisen saan. Nämä tasaavat mielialaa tappamatta täysin luovia hypomaanisia jaksoja, mutta kuitenkin vähentävät impulsiivisuutta.
Jalkeilla ollessani päätin siivoilla asuntoa ja ilahduttaa sillä puolisoani, joka oli perheensä luona visiitillä. Asunto oli tavanomaista siistimpi, vaikka varmasti tavallisen tallaajan mielestä hieman sotkuinen. Minun mielestäni se on upea, boheemi ja persoonallinen. Täynnä rakkaani maalaamaa taidetta.
Viikkasin pyykit kaappiin, omani hutiloiden ja kumppanini paidat tarkemmin. Tyytyväisenä siisteydestä menin pesemään hampaani, kunnes sain aikaan lievän kakomisen nielaistuani vahingossa hammastahnaa. Hetken seisoin suorassa ja hengittelin syvään, kunnes parin minuutin kuluttua huuhdoin aamukahvini pöntöstä alas. Tympääntyneenä purskuttelin suun vedellä. En juuri pidä oksentamisesta, vaikka nautinkin itseni kiusaamisesta eri tavoin.
Tyhjennettyä räjähtävästi molemmat päät tein päätöksen laittaa viestin kuntoutustädille etten pääsisi aamutapaamiselle oksennustaudin vuoksi. Ei se tauti ollut tietenkään, refleksi vain. En vain halunnut mennä tekemään päätöksiä asioista jotka eivät kiinnosta. Makoilin sohvalla mietiskellen vaihtoehtojani työkokeiluun. Sekä kirjastotyö että it-tuki tuntuivat ihan siedettävältä ajanvietteeltä, mutta hyvin päämäärättömiltä.
Kadehdin masentunutta parasta ystävääni, jolla on lukuisia vakavia synnyinperäisiä sairauksia. Hän ei voi edes juosta vaikka haluaisi, kun sydän on leikattu ja lääkäri kieltää. Hänellä on työkyvyttömyyseläke, joka on kaltaiselleni laiskimukselle vain kaukainen unelma. Hän saa testosteronia ihovoiteesta, kun itse joutuisin nähdä vaivan tehdä kyykkyjä salilla. Oi vääryys, että minulla on kykyjä tehdä asioita ja kadehdin niitä jotka eivät voi. Tunsin oloni hyvin itsekkääksi ja typeräksi.
Päätin kysyä psykedeeleiltä ratkaisua ongelmaani. Halusin selvittää mitä haluan elannokseni tehdä, asia kun on vaivannut minua jo niin pitkään kuin muistan.
Kaivoin jääkaapin perältä purkista kaksi folioon käärittyä sokeripalaa, joihin oli tiputettu yksittäiset tipat jonkin nimettömän kemistin valmistamaa LSD:tä. Laitoin sokeripalat suuhuni ja aloin valmistella itselleni pientä alttaria elämänsuunnan mietiskelyyn. Riisuin makuuhuoneen ikkunalta värikkäät led-valot, ja kannoin elämänkumppanini peilin eloisine postikortteineen ja leikkeineen olohuoneeseen. "When nothing is sure, everything is possible" oli yksi näistä elämänviisauksista. Keitin vettä ja laitoin kahvimukiini hautumaan halpaa vihreää teetä. Koristelin peilin värikkäillä valoilla. Otin esiin jumppamaton, ja aloin tekemään venytyksiä, sekä päästä keksimiäni joogaliikkeitä, mikä nyt sattui tuntumaan jumiutuneissa lihaksissa hyvältä. Laitan soimaan lempialbumini, Pink Floyd - Dark Side of the Moon. Istahdan värikkäästi valaistun peilin eteen jalat ristissä, katson peilikuvaani silmiin, ja odotan.
Meditoituani aikani tunnen vaikutuksen alkavan. Värit kirkastuvat ja alkavat aaltoilemaan. Positiivisuus ja rakkauden tunteet valtaavat kehon ja mielen. Tuttu, kotona olemisen tunne. "Home, home again. I like to be here when I can" soi taustalla. Kaikki psykedeelit tuntuvat tuovan aina lopulta aina samaan paikkaan, kotiin, tarkkailemaan universumia. Tai tajuamaan, että sinä olet universumi joka tarkkailee itseään. Tuijotan itseäni silmiin ja kysyn peilikuvaltani, että mitä sinä tahdot elämälläsi tehdä, nyt kun kaikki tuntuu olevan hyvin. Raha-asiat tuntuvat olevan ainoita jotka painavat mieltäni. Jollain olisi tuotava leipä pöytään, tokaisen heijastukselleni. Peilikuvani tuijottaa minua takaisin ja hymyilee.
Vastausta ei heti kuulu, mutta ei tarvitsekkaan. Näen kuinka ihoni vanhenee, ryppyyntyy ja kurtistuu kun kyyhötän, mutta noustessani ryhdikkääseen asentoon ihoni selkenee virheettömäksi, muutun nuoremmaksi ja lihakseni näyttävät kasvavan esiin. Vaihtelen huvikseni asentoa näiden välillä. Näen lyhistyneenä ollessani miten kasvoiltani paistaa katkeruus, inho, viha, kateus ja yleinen pahansuopaisuus. Kun laitan selkäni suoraan, rinnan ulos ja hartiat taakse, näen itsessäni rakkauden, rohkeuden, voiman, anteliaisuuden ja kunnian.
Sekunnit muuttuvat minuuteiksi, ja minuutit tunneiksi. Koen kovaa henkistä myllerrystä, aistien ylikuormittumaa. Näen kauniita värejä ja kuvioita. Siirryn välillä sänkyyn peiton alle, siellä on turvassa. En käytä psykedeelejä koska ne olisivat hauskoja ja päihdyttäviä, vaan koska ne ovat vaikeita ja antavat lopussa palkinnon. En pelaa pelejäkään helpolla vaikeustasolla, mielummin vaikealla ja häviän kunnes onnistun. Kunpa onnistuisin soveltamaan samaa omaan elämääni.
Kysyn uudelleen peilikuvaltani saman kysymyksen. Tällä kertaa vastaus tulee selkeästi - haluan auttaa ihmisiä. Päätän seuraavana päivänä tapaamisessa pyytää päästä työkokeiluun auttamaan mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, tai edes johonkin lähelle sitä alaa jos mahdollista.
Mietiskelen sängyssä vaihtoehtojani tähän kutsumukseen. Jos haluan lyödä rahoiksi, niin kouluttautuisin terapeutiksi. En tiedä asiaa selvittämättä mitä koulutusta tarvii muihin alan työtehtäviin, mutta tärkeintä lienee että tunnen haluavani auttaa ihmisiä joilla on ongelmia. Se on suunta jota minulla ei muutama tunti sitten ollut. Ehkä voin samalla auttaa itseäni kun autan muita. Kenties mieleni muuttuu, kuten on muuttunut aiemminkin, mutta jollain tavoin tämä tuntuu hyvin oikealta. Tuntuu nyt, että ensimmäistä kertaa on joku työ mitä haluan tehdä.
Tämän sairauden kanssa ei saisi käyttää mitään huumaavia aineita, mutta tykkään tehdä päinvastoin kun käsketään. Se kuuluu taudinkuvaan. Olen käyttänyt psykedeelejä kerran vuodessa ehkä viitisen vuotta, ja jokaisella kerralla on tuntunut, että olen jälkeenpäin hieman viisaampi, empaattisempi ja onnellisempi. Tai sitten vain luulen olevani, en tiedä kannattaako minun mielipiteeseeni luottaa.
Haen jääkaapista alkoholittoman oluen. Enhän halua että lihon, tai että alkoholi hidastaisi aamuisen hyvän ennätysnopean lenkin palautumista. Alkoholi on mielestäni kova huume. Olutta läikkyy vahingossa matolle katsellessani dokumenttia mustista aukoista. Se ei haittaa, kuivaan sen paperilla pois ja hymyilen. Otan yhden tavallisen oluen kun aiempi loppuu, sekään ei haittaa. Hyvä palautusjuoma. Ei ole varaa hakea lähikaupasta kolmatta olutta, mutta ei sekään haittaa, hyvä vain. Aurinkokin alkaa kauniisti pilkistämään sateisen päivän jälkeen.
submitted by ajatuksiani to Suomi [link] [comments]


2019.07.08 21:59 ajatuksiani Erikoinen päivä elämässäni

Hei kaikille! Sain inspiraation kirjoitella itselleni blogityyliin päivän tapahtumista, ja ajattelin jakaa sen tännekin jos joku haluaa lukea ja/tai keskustella aiheesta.Taustatietoina sanottakoon että olen noin kolmekymppinen mies, sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, vähävarainen ja olen ollut pitkin elämääni pätkätöissä jotka ovat päättyneet yleensä masennuskauden burnouttiin, potkuihin tai ihan vaan määräaikaisuuden loppumiseen. En ole oikein löytänyt suuntaa elämälleni.
Tarina sisältää huumeiden käyttöä, joten vältä lukemasta jos se aiheuttaa sinussa ikäviä tunteita. Se sisältää myös iloisia oivalluksia, ja näkymää siihen miten sosiaaliset ja yhteiskunnan paineet vaikuttavat ihmiseen. Kiitos jo etukäteen, jos joku jaksaa lukea. En ole ennen oikein kirjoittanut mitään, joten pahoittelen jos teksti on vaikeasti luettavaa tai huonosti säestettyä.


Saavuin kotiin sunnuntai-iltana. Olin viettänyt loistavan viikonlopun maaseudulla, puolisoni ja yhteisen ystävämme syntymäkodissa. Kävimme saunassa, ja istumme laiturilla kuunnellen Juicen klassikoita ja muita yhteisiä suosikkibiisejä. Vesi oli sopivan viileää, juuri sopivaa saunasta pulahtamiseen. Naisia se vähän palelsi, mutta uskalsivat epäröinnin jälkeen uimaan. Siemailimme laiturilla valko- ja punaviinia, samalla nautiskellessamme saunan kiukaalla kypsyneitä perunoita ja paprikoita, makkaraa unohtamatta. Jaoimme yhteisiä murheitamme, muistoja, päivän tapahtumia ja unelmia.
Mietin kotona huomista, ja kuinka minun tulisi valita palkaton työkokeilupaikka todennäköisesti kirjaston ja IT-tuen väliltä. Maksajana toimi Kela, enkä hyvityksenä saisi kokea edes aktiivimallin ehtojen täyttämymistä puolen vuoden työstä.
Noh, onpahan mietiskeltävää leikattua työttömyystukea hakiessani. Huoli huomisesta painoi, joten huuhdoin kurkustani alas lääkärin määrämän bentson, melatoniinin ja viininjämien muodostaman koktailin.
Mieltäni lämmitti viikonlopun muistot ja itsekannustuksen tunne, olinhan jaksanut perjantaina juosta viidentoista kilometrin lenkin joten lepo oli ansaittu. Ehkä näillä apuvälineillä saisi unta.
Herätyskelloni olisi piipannut yhdeksältä, mutta heräsin virkeänä puoli viideltä aamulla. Katselin kännykästä maailman tapahtumat Redditistä, sekä lueskelin Ylilaudan sekalaisen keskustelupalstan etusivun. Hörähtelin ääneen "Kohta ne lampaat herää töihin, bää bää!" keskusteluille, joita oli useampi. "Rotta siellä vinkuu, onko kivaa syödä loppukuu makaroneja?" kuului vastaus. Tarkastin myös eri alalaudalta tapani mukaan onko Paltamolainen alkoholisti, animefanaatikko, seksuaalisuudeltaan häilyvä jännämies Upi toilaillut poissaollessani mitään erikoista ja hauskaa.
Ei ollut tällä kertaa.
Kellon lyötyä viisi totesin itselleni, että olisi se tietty hyvä saada tänään jotain aikaankin. Aloin vetämään juoksuvaatteita päälleni. Katsoin ikkunasta sateista säätä, tuomiokirkkoa ja sen maalausta muistuttavaa siluettia taivasta vasten. Puin sykevyön ja lenkkarit päälleni, ja kuulin jonkun naapurin lähtevän kotoaan, luultavimmin töihin. Odotin hetken ennen ulosmenoa, etten joutuisi tapaamaan.
Kello piippasi ulkona GPS-signaalin ja sykkeeni löytymistä, olin siis ilmeisesti elossa ja vieläpä maapallolla. Yön kestäneen sateen syystä valitsin asvaltoidun reitin märän metsän sijaan. Juostuani ensimmäisen kilometrin loivaan ylämäkeen ranteestani kuului kannustava piippaus. Kuntosi on keskimääräistä parempi, +4! se ilmaisi. Nostin hieman tahtia ja keskityin hengitykseen.
Kierrettyäni tutun lenkin uskollinen kelloni ilmaisi minun juosseen uudet nopeusennätykset sekä kilometrin, viiden kilometrin että mailin matkalta. Henkilökohtaiset ennätykset siis, olenhan vain kaksisuuntaisesta kärsivä kolmekymppinen työtön mies, en olympiakandidaatti. Olin silti varsin tyytyväinen tulokseen, vaikka tiesinkin että ainoat siitä kiinnostuneet olivat minä itse ja siskoni, jotka kannustamme toisiamme kuntoilussa.
Kehoni oli niin kuuma urheilun jäljiltä, että kylmimmälle säädetty suihku ei tuntunut kuin lempeän viileälle ihoani vasten. Yleensä olen arka kylmän veden edessä. Arka kuin rotta konsanaan, ja sellaiseksi itseni yleensä tunsinkin eläessäni toisten työn hedelmillä. Laitoin aamukahvit tippumaan ja istahdin sängyn laidalle meditoimaan.
Pidin parhaani mukaan huomioni hengityksessä, kunnes havahduin siihen että Moccamaster oli jo aikansa ollut hiljaa. Mietiskelin vastikään mieleeni tullutta buddhalaisuutta ja sen arvoja kaataessani mukiini päivän ensimmäiset piristeet. Ehkä siinä olisi itselle hyvä suunta, uskonto tai filosofia. Lienee mielipidekysymys mihin kategorisoi. Tervehdin nimeltä lemmikkikäärmeeni samalla kun tarkastin heidän olosuhteensa. Bella tervehti takaisin iloisesti heiluttelemalla kieltään. Gandalf ja Smith nukkuivat.
Laitoin suuhuni sulamaan minttupastillinmakuiset Lamotrigin mielialalääkkeeni. Hyvälle maistuivat, ja kaupan päälle niiden pitäisi vieläpä ehkäistä sairauteni masennusjaksoja. En pidä ajatuksesta aivokemioita muokkaavien lääkkeiden päivittäisestä syömisestä, mutta ilman niitä en usko että saisin koskaan pidettyä työpaikkaa, mikäli joskus sellaisen saan. Nämä tasaavat mielialaa tappamatta täysin luovia hypomaanisia jaksoja, mutta kuitenkin vähentävät impulsiivisuutta.
Jalkeilla ollessani päätin siivoilla asuntoa ja ilahduttaa sillä puolisoani, joka oli perheensä luona visiitillä. Asunto oli tavanomaista siistimpi, vaikka varmasti tavallisen tallaajan mielestä hieman sotkuinen. Minun mielestäni se on upea, boheemi ja persoonallinen. Täynnä rakkaani maalaamaa taidetta.
Viikkasin pyykit kaappiin, omani hutiloiden ja kumppanini paidat tarkemmin. Tyytyväisenä siisteydestä menin pesemään hampaani, kunnes sain aikaan lievän kakomisen nielaistuani vahingossa hammastahnaa. Hetken seisoin suorassa ja hengittelin syvään, kunnes parin minuutin kuluttua huuhdoin aamukahvini pöntöstä alas. Tympääntyneenä purskuttelin suun vedellä. En juuri pidä oksentamisesta, vaikka nautinkin itseni kiusaamisesta eri tavoin.
Tyhjennettyä räjähtävästi molemmat päät tein päätöksen laittaa viestin kuntoutustädille etten pääsisi aamutapaamiselle oksennustaudin vuoksi. Ei se tauti ollut tietenkään, refleksi vain. En vain halunnut mennä tekemään päätöksiä asioista jotka eivät kiinnosta. Makoilin sohvalla mietiskellen vaihtoehtojani työkokeiluun. Sekä kirjastotyö että it-tuki tuntuivat ihan siedettävältä ajanvietteeltä, mutta hyvin päämäärättömiltä.
Kadehdin masentunutta parasta ystävääni, jolla on lukuisia vakavia synnyinperäisiä sairauksia. Hän ei voi edes juosta vaikka haluaisi, kun sydän on leikattu ja lääkäri kieltää. Hänellä on työkyvyttömyyseläke, joka on kaltaiselleni laiskimukselle vain kaukainen unelma. Hän saa testosteronia ihovoiteesta, kun itse joutuisin nähdä vaivan tehdä kyykkyjä salilla. Oi vääryys, että minulla on kykyjä tehdä asioita ja kadehdin niitä jotka eivät voi. Tunsin oloni hyvin itsekkääksi ja typeräksi.
Päätin kysyä psykedeeleiltä ratkaisua ongelmaani. Halusin selvittää mitä haluan elannokseni tehdä, asia kun on vaivannut minua jo niin pitkään kuin muistan.
Kaivoin jääkaapin perältä purkista kaksi folioon käärittyä sokeripalaa, joihin oli tiputettu yksittäiset tipat jonkin nimettömän kemistin valmistamaa LSD:tä. Laitoin sokeripalat suuhuni ja aloin valmistella itselleni pientä alttaria elämänsuunnan mietiskelyyn. Riisuin makuuhuoneen ikkunalta värikkäät led-valot, ja kannoin elämänkumppanini peilin eloisine postikortteineen ja leikkeineen olohuoneeseen. "When nothing is sure, everything is possible" oli yksi näistä elämänviisauksista. Keitin vettä ja laitoin kahvimukiini hautumaan halpaa vihreää teetä. Koristelin peilin värikkäillä valoilla. Otin esiin jumppamaton, ja aloin tekemään venytyksiä, sekä päästä keksimiäni joogaliikkeitä, mikä nyt sattui tuntumaan jumiutuneissa lihaksissa hyvältä. Laitan soimaan lempialbumini, Pink Floyd - Dark Side of the Moon. Istahdan värikkäästi valaistun peilin eteen jalat ristissä, katson peilikuvaani silmiin, ja odotan.
Meditoituani aikani tunnen vaikutuksen alkavan. Värit kirkastuvat ja alkavat aaltoilemaan. Positiivisuus ja rakkauden tunteet valtaavat kehon ja mielen. Tuttu, kotona olemisen tunne. "Home, home again. I like to be here when I can" soi taustalla. Kaikki psykedeelit tuntuvat tuovan aina lopulta aina samaan paikkaan, kotiin, tarkkailemaan universumia. Tai tajuamaan, että sinä olet universumi joka tarkkailee itseään. Tuijotan itseäni silmiin ja kysyn peilikuvaltani, että mitä sinä tahdot elämälläsi tehdä, nyt kun kaikki tuntuu olevan hyvin. Raha-asiat tuntuvat olevan ainoita jotka painavat mieltäni. Jollain olisi tuotava leipä pöytään, tokaisen heijastukselleni. Peilikuvani tuijottaa minua takaisin ja hymyilee.
Vastausta ei heti kuulu, mutta ei tarvitsekkaan. Näen kuinka ihoni vanhenee, ryppyyntyy ja kurtistuu kun kyyhötän, mutta noustessani ryhdikkääseen asentoon ihoni selkenee virheettömäksi, muutun nuoremmaksi ja lihakseni näyttävät kasvavan esiin. Vaihtelen huvikseni asentoa näiden välillä. Näen lyhistyneenä ollessani miten kasvoiltani paistaa katkeruus, inho, viha, kateus ja yleinen pahansuopaisuus. Kun laitan selkäni suoraan, rinnan ulos ja hartiat taakse, näen itsessäni rakkauden, rohkeuden, voiman, anteliaisuuden ja kunnian.
Sekunnit muuttuvat minuuteiksi, ja minuutit tunneiksi. Koen kovaa henkistä myllerrystä, aistien ylikuormittumaa. Näen kauniita värejä ja kuvioita. Siirryn välillä sänkyyn peiton alle, siellä on turvassa. En käytä psykedeelejä koska ne olisivat hauskoja ja päihdyttäviä, vaan koska ne ovat vaikeita ja antavat lopussa palkinnon. En pelaa pelejäkään helpolla vaikeustasolla, mielummin vaikealla ja häviän kunnes onnistun. Kunpa onnistuisin soveltamaan samaa omaan elämääni.
Kysyn uudelleen peilikuvaltani saman kysymyksen. Tällä kertaa vastaus tulee selkeästi - haluan auttaa ihmisiä. Päätän seuraavana päivänä tapaamisessa pyytää päästä työkokeiluun auttamaan mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, tai edes johonkin lähelle sitä alaa jos mahdollista.
Mietiskelen sängyssä vaihtoehtojani tähän kutsumukseen. Jos haluan lyödä rahoiksi, niin kouluttautuisin terapeutiksi. En tiedä asiaa selvittämättä mitä koulutusta tarvii muihin alan työtehtäviin, mutta tärkeintä lienee että tunnen haluavani auttaa ihmisiä joilla on ongelmia. Se on suunta jota minulla ei muutama tunti sitten ollut. Ehkä voin samalla auttaa itseäni kun autan muita. Kenties mieleni muuttuu, kuten on muuttunut aiemminkin, mutta jollain tavoin tämä tuntuu hyvin oikealta. Tuntuu nyt, että ensimmäistä kertaa on joku työ mitä haluan tehdä.
Tämän sairauden kanssa ei saisi käyttää mitään huumaavia aineita, mutta tykkään tehdä päinvastoin kun käsketään. Se kuuluu taudinkuvaan. Olen käyttänyt psykedeelejä kerran vuodessa ehkä viitisen vuotta, ja jokaisella kerralla on tuntunut, että olen jälkeenpäin hieman viisaampi, empaattisempi ja onnellisempi. Tai sitten vain luulen olevani, en tiedä kannattaako minun mielipiteeseeni luottaa.
Haen jääkaapista alkoholittoman oluen. Enhän halua että lihon, tai että alkoholi hidastaisi aamuisen hyvän ennätysnopean lenkin palautumista. Alkoholi on mielestäni kova huume. Olutta läikkyy vahingossa matolle katsellessani dokumenttia mustista aukoista. Se ei haittaa, kuivaan sen paperilla pois ja hymyilen. Otan yhden tavallisen oluen kun aiempi loppuu, sekään ei haittaa. Hyvä palautusjuoma. Ei ole varaa hakea lähikaupasta kolmatta olutta, mutta ei sekään haittaa, hyvä vain. Aurinkokin alkaa kauniisti pilkistämään sateisen päivän jälkeen.
submitted by ajatuksiani to arkisuomi [link] [comments]


2018.10.05 11:57 infoheiskanen Eri sukupolvet ja rahankäyttö

Eri sukupolvet ja rahankäyttö
Isältä pojalle. Tyypillinen lausahdus ajatellessa edelliseltä sukupolvelta välittyvää käyttäytymisen omaksumista – mutta ei päde sellaisenaan aivan poikkeuksetta. Istuin iltaa isoisän kanssa ja selailin jo nukkumaan menneen isoäitini minulle tuomaa kulahtanutta valokuva-albumia, joka harmaassa hajussaan loi menneen maailman kitkerät mielikuvat elävinä eteen. ”Niin tuossa kuvassa”, alkoi isoisä, ”olemme - herra Müller ja minä - Hampurin Rathausin edustalla - tietysti asianmukaiseen 50-luvun tyyliin parhaimmat pyhäpuvut päällämme.” Isoisä veti piipustaan savut, mietti hetken ja jatkoi: ”Tuota kuvaa ennen…. kerron tässä vaan sinulle, ettet pidä isoisääsi liian hyväkäytöksisenä….tuota kuvaa ennen olimme taas olleet jossain sen aikaisessa räkäisessä oluttuvassa juomassa parit…ja tuon kuvan jälkeen - muistan sen kuin eilisen päivän - menimme takaisin kostuttamaan kurkkuamme. Ajauduimme silloin riitaan jonkun häirikön kanssa, siitä sen muistan…” Mietin hetken ja kommentoin: ”Tunnuitte pitävän hauskaa aika lailla! Mitenkäs…kun kerroit lähteneesi rahattomana ja aikeinasi katsoa sitten mitä tuleman pitää…kuinkas talous pysyi aisoissa... kerta ei sinulla työnantajaakaan ollut?” ”En muista huolehtineeni rahankäytöstä, sillä ei se ollut oleellista. Siinä maailmassa - tai ainakin siinä suhtautumisessa elämään, jonka olimme vanhemmiltamme perineet – rahaa oli aina saatavilla. Rahaa ansaitsi, jos oli luottavainen sen ansaitsemiseen… otollisten tilanteiden edessä tuli muistaa hyvät ja kunnioittavat käytöstavat sekä pitää mieli reippaana. Ahkera ja reipas mieli, usko tulevaan: siinä se oli pähkinänkuoressa. Poikaseni… niin kauan kuin on ihmisiä, ei maailmasta tule mahdollisuuksia uupumaan.”

https://preview.redd.it/viefh3g1acq11.jpg?width=640&format=pjpg&auto=webp&s=435a9e2104b39c8c4fb56647824f9902aef2bc8f
Totta tämäkin, mutta ei asia ollut niin mustavalkoinen. Kotisuomessa isoisän elämää olivat hallinneet varsin erilaiset ihmissuhteet ja erilainen elinympäristö. Nokialaisen maalaisperheen vesan edesottamuksia seurattiin tarkasti. Hänen isänsä oli vaatinut vasta 15-vuotiaan pojan alkavan osaltaan elättää perhettä. Tie tamperelaiseen rautakauppaan oli raskas: konkreettisesti se merkitsi lähes päivittäistä junamatkaa sekä sitä seuraavaa pidemmän puoleista apostolinkyytiä; ja käytännön tasolla hellittämätöntä itsensä likoon laittamista, sillä kyseisiin hommiin haluavia poikia oli kylät kyllänään. Isä määräsi pojan lähes koko palkan ohjattavan perheen hyväksi. Omaan käteen ei jäänyt juuri mitään, koska kaiken lisäksi äiti ei voinut sallia lapsen kuljeksivan ryysyissä tai näyttävän nälkäiseltä ja riutuneelta kaupunkilaisten silmissä: poika sai rahoillaan hankkia tyylikkäät kuteet ja parhaimmat eväät. Jonkin ajan kuluttua valokuvausta harrastanut isoisäni kertoi vanhemmilleen päässeensä valokuvauksen koulutukseen Saksanmaalle. Hänen kuvistaan vaikuttunut yritys kustantaisi hänelle matkan, opetuksen ja majoituksen. Osa tästä piti paikkansa. Eräs yritys oli tosiaan vaikuttunut isoisän valokuvaustaidoista ja oli suositellut alan parasta koulua Hampurissa. Mitään tukea ei ollut myönnetty, ei koulua eikä matkaa varten. Hän oli jollain ilveellä saanut säästettyä rahat laivamatkaan ja aikoi käyttää tuon ”hampurinkortin”. Kouluun kyllä päästäisiin, kunhan ensin tavoitettaisiin se Saksa. Vanhemmat olivat haltioissaan isoisän ”ylenemisestä”. Pian kylällä kiiri sana, että ”Niemen pojasta oli tulossa suuri herra”. Isä kätteli ylpeänä pojan ja äiti varoitteli ystävystymästä lapinpolttajien kanssa. Matka tuntemattomaan saattoi alkaa.
Herra Müller edusti isoisälle uutta vapaampaa maailmaa
He olivat ystävystyneet siinä samaisessa oluttuvassa, jossa he myöhemminkin tulivat toistuvasti käymään. Herra Müller oli tosiaan ollut lapinpolttajien matkassa ja kuullessaan suomalaisen eksyneen hänen kantakapakkaansa hän oli tarjonnut oluen ja pyytänyt anteeksi ”kaikkien saksalaisten puolesta”. Isoisälle tällä odottamattomalla tapahtumalla oli ollut käänteen tekevä vaikutus. Erämielisyydet voitiin unohtaa ja menestyminen elämässä tarkoitti pyyteetöntä ihmisten kohtaamista silmästä silmään. Tämä uusi ajatusmaailma heijastui myös rahankäyttöön. Rahaa sattui kohdalle, kun otti tilaisuuksista vaarin. Sitä pystyi käyttämään määrättömästi, jos oli tarpeeksi luottavainen sen hankkimiseen sekä ruoski itseään eteenpäin ottaakseen irti ihmissuhteista välittyvän molemmin puoleisen hyödyn.

https://preview.redd.it/avonp4yaacq11.png?width=640&format=png&auto=webp&s=16b991359d87da17cf4451a4d2723e562eb96e8f
Isoisä ei koskaan mennyt valokuvauskouluun. Erinäisten värikkäiden vaiheiden jälkeen hänestä tuli valokuvaaja ja lopulta markkinointipäällikkö suureen valokuvausfirmaan. Rahaa hänellä tuli aina olemaan. Ja aina kaikkeen mitä hän perheineen tarvitsi tyydyttävän ja yltäkylläisen elämän ylläpitämiseksi. Rahavaikeuksia hänellä ei koskaan ole ollut. Velkaa hän ei koskaan ole ottanut. Milloinkaan hän ei suoranaisesti ole elänyt yli varojensa – kaikki hankittava on ollut pystyttävä maksaa välittömästi. Isoisän nuoruuden aikaan ei ollut juuri omaa vapaa-aikaa, ja jos oli, sekin oli hyödynnettävä parhaan mukaan. Nuoriso ei notkunut toreilla, ei kuluttanut aikaansa somessa eikä kilpaillut uskottavuudessa uusimman muodin osalta. Isoisän aikaan ei ollut pikavippejä. Ei ollut viikkorahoja eikä rohjettu esittää kohtuuttomia vaatimuksia vanhemmille. Isoisän aikaan oli periaatteita ja velvollisuuksia, joita ei kyseenalaistettu. Oli tietyt mallit ja puitteet, joiden mukaan elää. Tietyt säännöt, joita noudattaa. Palatessaan takasin Suomeen, isoisä oli kerännyt jo tarpeeksi rohkeutta ja päämäärätietoisuutta suoriutuakseen elämästä kunnialla. Rauli Virtanen sanoo Reissukirjassaan, että jokaiselle nuorelle paras elämänkoulu on lähettää hänet yksin maailmalle – mieluummin ilman paluulippua. Ehkä meille kaikille tekisi hyvää löytää oma sisäinen – ja miksei ulkoinenkin - Müllerimme.
submitted by infoheiskanen to u/infoheiskanen [link] [comments]


2018.03.19 00:37 hajamieli Ruotsalaiskirjailija kertoo miksi #metoo-kampanja paisui vaaralliseksi massaliikkeeksi.

Kirjailija Lena Andersson on yksi Ruotsin eturivin kirjailijoista. Hän rakastaa järkevää keskustelua. Tässä jutussa Andersson kertoo, miksi #metoo-kampanja ei ole sellaista.

Laura Hallasmaa HS
Julkaistu: 18.3. 2:00, Päivitetty: 18.3. 9:43
KIRJAILIJA Lena Andersson esittää toiveen:
”Kirjoita se niin, että minua ei karkoteta maasta.”
Mutta miksi Anderssonin pitäisi pelätä karkotusta? Hän on kotimaassaan Ruotsissa arvostettu kirjailija ja tunnettu keskustelija.
Andersson kirjoittaa teräviä kolumneja ja ilmaisee mielipiteensä kylmänviileästi aiheesta kuin aiheesta.
Kuluneella viikolla kirjailija vieraili Helsingissä, koska hänen romaaninsa pohjalta tehty näytelmä tuli ensi-iltaan Lilla Teaternissa.
Tällä kertaa on tarkoitus puhua länsinaapurin #metoo-kampanjasta. Viime syksynä alkanut kampanja toi julkisuuteen naisten kokeman seksuaalisen ahdistelun ja häirinnän.
Ruotsissa #metoo-kampanja sai poikkeukselliset mittasuhteet. Alalla kuin alalla kerättiin adresseja ahdistelua vastaan.
Andersson avaa häirintäkeskusteluun sellaisen näkökulman, jota ei liiemmin ole julkisuudessa perattu.
Hän pitää kampanjaa vaarallisena massaliikkeenä, josta ei voi seurata mitään hyvää.
”Olen aina hieman peloissani näistä massaliikkeistä. Niissä ihmiset lopettavat ajattelemisen ja toimivat yhdessä vain tunteeseensa vedoten.”
Andersson tietää, että hänen mielipiteensä eivät ole kaikille mieluisia. Se on käynyt selväksi kotimaassakin, jossa hän on joutunut kiivaisiin väittelyihin aiheesta.
”Olet huono ihminen, jos sanot jotain vastaan. Syyllistät naista. Mutta ymmärtääksesi tilannetta, sinulla pitää olla koko kuva.”
Sellaista kokonaiskuvaa ei Anderssonin mielestä #metoo-kampanjassa välity.
DAGENS NYHETER paljasti viime syksynä yhden ahdistelijan nimellä Kulturprofilen, kulttuuriprofiili. Varsin pian lehdistössä alkoi kiertää ahdistelijan oikea nimi. Useampi nainen syytti ranskalais-ruotsalaista kulttuurivaikuttajaa ahdistelusta.
Ruotsin syyttäjälaitos totesi viime viikolla, ettei kulttuuriprofiilia kohtaan esitetyillä syytteillä ole juridisia perusteita. Se ei paljon enää paina.
Anderssonin mielestä monissa ahdistelutapauksissa sosiaalinen rangaistus on paljon suurempi kuin tehty rikos. Syytetty menettää työnsä, uransa, maineensa ja ehkä jopa perheensä.
”Seksuaalinen häirintä, seksuaalinen ahdistelu ja raiskaus ovat pahoja asioita. Ei sitä tarvitsisi edes sanoa, koska se on itsestään selvää”, Andersson sanoo.
Hän peräänkuuluttaa järkevää keskustelua ongelmasta, eikä halua kauhutarinoita ja syyttelyä.
Miehet eivät Anderssonin mielestä pysty puolustautumaan, koska heitä syytetään jo valmiiksi. Se lamaannuttaa keskustelun.
Ja jos naisia ei ennen uskottu missään, niin nyt uskotaan kaikessa.
”Sanotaan, että kaikki mitä naiset sanovat on pyhää. He eivät voi valehdella. He eivät voi sanoa asioita saadakseen etuja”, Andersson luettelee.
”Ja mitä tahansa miehet sanovat, se ei ole kiinnostavaa. Koska nyt naisten pitää puhua. Minusta tämä ei ole hyvä tapa käsitellä näitä asioita.”
Eikä Andersson usko, että kaikki #metoo-kampanjan nostattamat tarinat ahdistelusta ovat todenmukaisia. Vaikeaksi asian tekee se, että seksi on yksityistä. Siinä on aina jotain enemmän kuin mitä ulkopuoliset saavat tietää.
”Meillä kaikilla on taipumus leikata tarina niin, että se sopii omaan näkökantaamme.”
Andersson ei pidä siitä, että kaikki syytökset vihjailusta raiskaukseen menevät samaan koriin. Eikä siitä, miten vanhojen kaivelu johtaa helposti vääriin syytöksiin.
”Joku ehkä kymmenen vuotta myöhemmin tajuaa, että ahaa, minut raiskattiin. Jos sinut raiskattiin, etkä tajunnut sitä silloin tapahtumahetkellä, sinua ei raiskattu”, Andersson sanoo ykskantaan.
Kampanjan vuoksi seksuaalista ahdistelua ei ole käsitelty vain huonona käytöksenä vaan miehistä on maalattu pahoja.
”Se kuulostaa kuin olisimme tekemisissä hirviöiden kanssa. Kuin naiset olisivat Pohjoismaissa huonommassa tilanteessa kuin Saudi-Arabiassa. Se ei ole totta.”
Mihin #metoo voi sitten Anderssonin mielestä pahimmillaan johtaa?
”Pahimmillaan hyvin vihaisiin miehiin, joita syytetään vain sen perusteella keitä he ovat. Ei siksi, mitä he ovat tehneet. Ja sitten he saavat jotenkin vallan.”
Mutta todennäköisempi uhkakuva Anderssonin mielestä on, että sukupuolten välinen jännite kasvaa liian suureksi. Tällöin taannumme tilanteeseen, jossa naiset ovat yksi ryhmä ja miehet ovat toinen ryhmä.
”Silloin ajattelemme olevamme hyvin erilaisia, emmekä tule toimeen sen vuoksi.”
Ja sellaista tilannetta kirjailija ei halua.
KESKUSTELUA, keskustelua, keskustelua. Sitä Andersson peräänkuuluttaa.
Ja keskustelua hän myös rakastaa.
Eikä mitä tahansa jaarittelua vaan järkevää. Sellaista, jossa argumentit merkitsevät jotain, eikä keskustelukumppanin ajatuksia vähätellä, vaikka hän kuuluisi toiseen ryhmään kuin itse.
”Ehkä keskustelulla ei tule ratkaisua, mutta ainakin siinä tulee tietoiseksi toisen ajatuksista.”
Eikä #metoo läpeensä paha kampanja Anderssonin mielestä ole.
”Jos se kasvattaa tietoisuutta aiheesta, niin hyvä, mutta minusta se olisi voitu tehdä toisella tavalla.”
Kirjailijan mielestä fiktio olisi yksi hyvä tapa käsitellä seksuaalista ahdistelua.
”Fiktio on hyvä kuvailemaan syitä ja seurauksia. Silloin ymmärtää paljon enemmän.”
Kokonaisuuden hahmottaminen on Anderssonin mielestä avainasemassa. Ahdistelutapauksissa ei ole kuin ihmisen sana tapahtuneesta. Ei kokonaiskuvaa, ei syy ja seuraus -suhteita. Irralliset tarinat ahdistelutapauksista eivät kerro hänen mielestään mitään.
”Monet niistä tarinoista ovat minusta täysin käsittämättömiä ja epäloogisia. En tunnista ihmisiä niissä”, Andersson sanoo.
”Ja minä olen kuitenkin kirjoittanut kaksi kirjaa miehistä, jotka ovat vastuuttomissa suhteissa.”
ANDERSSONILTA on suomennettu kaksi romaania: Omavaltaista menettelyä (Egenmäktigt förfarande) ja Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar). Molemmat kertovat naisesta, joka ajautuu epäonnisiin miessuhteisiin.
Omavaltaista menettelyä sai kuluneella viikolla myös ensi-iltansa teatterisovituksena Lilla Teaternissa. Sen tähden Andersson vieraili Helsingissä. Ruotsissa kirjasta on esitetty teatteriversio aiemmin parissa eri kaupungissa.
Omavaltaista menettelyä suomennettiin vuonna 2014. Siinä päähenkilö Ester Nilsson rakastuu taiteilija Hugo Raskiin, mutta ei saa vastarakkautta. Tai ainakaan sellaista rakkautta kuin toivoisi.
Esterin ja Hugon ajatukset tilanteesta ovat erilaiset. Tapailun, syvällisten keskustelujen ja kolmen yhteisen yön jälkeen Ester uskoo, että suhteella on tulevaisuus. Hugo taas ei aiokaan rakentaa Esterin kanssa tulevaisuutta. Tuskin aikoo kenenkään kanssa.
Älykäs ja looginen nainen ajautuu epäloogisesti sinnittelemään suhteessa, jota ei ole.
Tästä epäsuhdasta romaani kertoo.
Andersson oli jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut suhteiden laadusta ja siitä, kun joku haluaa jotain enemmän kuin toinen. Miten heikoksi sellainen suhde tekee järkevänkin ihmisen. Ja kuinka kiusallista toisen riippuminen on suhteen välinpitämättömälle osapuolelle.
”Se oli mielenkiintoista panna järkevä ihminen siihen tilanteeseen. Mitä tapahtuu tunteille, ja kuinka käsittelet niitä järkevästi.”
Kuulostaa omakohtaiselta. Eikä Andersson juoruilta säästynytkään.
Kun Omavaltaista menettelyä julkaistiin Ruotsissa, lehdissä alkoi kiertää huhu, että Hugo Raskin hahmo olisi suoraan elokuvaohjaaja Roy Andersson. Ohjaaja kertoi, että hänellä oli ollut suhde Lena Anderssonin kanssa.
Kirjailija sivuuttaa huhut huhuina, eikä kirjaa pidä lukea kuin omaelämäkertaa.
”Mielestäni se satuttaa kirjaa. Fiktio on fiktiota, ei sillä ole väliä, mistä se tulee.”
Anderssonin mielestä elämäkerrallinen tulkinta myös häiritsee lukijaa. Kirjailijan ja lukijan välillä kun on sopimus siitä, että kirja on fiktiota eikä autobiografia.
Luomiaan hahmoja pitää joka tapauksessa ymmärtää, jotta niistä voi kirjoittaa.
”Olen ollut kaikki nämä hahmot. Olen ollut Hugo, olen ollut Ester.”
Andersson ei myöskään halua ajatella, että kirja kertoisi jotain siitä, mikä on miehen käytöstä ja mikä naisen käytöstä. Päähenkilö Ester on tavallaan käytökseltään sekä mies että nainen: aggressiivinen saalistaja, joka jatkaa kunnes saa sanan kyllä.
”Hän käyttäytyy samalla tavalla kuin miehet ovat käyttäytyneet fiktiossa satoja vuosia.”
Kirjojen päähenkilö ei siis määrity sukupuolensa kautta. Sekä mies- että naislukijat ovat löytäneet Esteristä piirteitä, joihin he samaistuvat.
”Tähtäsin aina tähän universaaliin ihmisolentoon. Hänellä vain piti olla joku sukupuoli.”
NAINEN voi olla kuin mies. Kuulostaa nykyfeminismin ilosanomalta. Andersson ei juuri välitä tämän hetken feminismistä.
”En ymmärrä, mitä feminismi tarkoittaa enää”, Andersson sanoo.
Hänen mielestään feminismi näyttää nykyään olevan osa identiteettipolitiikkaa.
”Minulle se näyttäytyy sillä tavalla, että pelkästään naisena oleminen on feminismiä. Joten kaikki mitä nainen tekee on feminismiä.”
Se on Anderssonin mielestä outo määritelmä. Feminismin kun pitäisi olla käsite tai idea, ei niinkään osa identiteettiä. Andersson tähtää siihen, ettei sukupuolella ole väliä.
”Sen ei pitäisi merkitä mitään oletko mies vai nainen. Monet feminismit sanovat nykyään, että se on myös heidän tavoitteensa, mutta en näe sitä käytännössä.”
Miten se näkyisi käytännössä? Anderssonin mielestä niin, että naisista ei ajateltaisi, että he pitävät tietyistä asioista ja heillä on tietyt ongelmat.
Sitten Andersson alkaa puhua kuukautisista. Länsinaapurissa on käynnissä samanlainen trendi kuin meilläkin. Kuukautisista puhuminen julkisesti ja menkkataide ovat isoja juttuja myös Ruotsissa.
Sitäkään Andersson ei ymmärrä. Miksi kuukautista pitäisi puhua jotenkin erikoisena asiana. Sehän on yksityinen asia, joka ei kiinnosta ketään. Tai ei ainakaan Anderssonia.
”En mielestäni piilota kuukautisiani siksi, että olen nainen tai koska naisia katsotaan alaspäin. Piilotan ne, koska se on intiimiä. Se on yksityisasiani.”
LOPUKSI Andersson haluaa puhua uudesta romaanistaan, joka ilmestyy Ruotsissa huhtikuussa. Se kertoo ruotsalaisista.
Svean poika – Kertomus kansankodista on tarina tyypillisestä ruotsalaisesta 1900-luvulla. Siinä kolmen sukupolven aikana kansankoti rakennetaan, eletään onnelaa ja lopulta koko rakennelma pilataan.
”Se on Ruotsin draaman kaari.”
Suomennos romaanista saadaan näillä näkymin syksyllä.
Jos Andersson rakastaa keskustelua, niin kyllä hän rakastaa myös kirjoittamista.
”Olen todella kiintynyt kirjoitettuun kieleen ja siihen, mitä sillä voi tehdä”, hän kertoo.
”Kirjoittamalla voi vaikuttaa lukijaan. Ei manipuloimalla, vaan kirjoittamalla niin rehellisesti kuin voi siitä mitä ajattelee tai näkee, ja sitten lähettää sen toiselle. Se on lähes ihme.”
Juttu löytyy myös osoitteesta https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005607978.html
submitted by hajamieli to Keskustelu [link] [comments]


2017.03.27 09:11 Juppihippipasi Appiukot

Kuuluko nykyäänkin vielä hyviin tapoihin kysyä appiukolta lupa jos haluan kosia tyttöystävääni? Aihe ei ole vielä ajankohtainen, mutta tuli vain eilen nukkumaanmennessä mieleen kun ollaan oltu kolmisen vuotta yhdessä ja naimisiinmeneminen sekä lisääntyminen häämöttävät kuitenkin lähitulevaisuudessa.
Ongelma on vain että mun ja appiukon kemiat ei kohtaa yhtään. Kun käydään tydyn porukoilla kylässä niin äijä tuntuu katsovan mua alaspäin kuin halpaa makkaraa, keskustelusta ei oikein tule mitään eikä tunnu edes katsovan päinkään. Luulin että ukon käytös johtui siitä kun olin jonkin aikaa työttömänä, mutta kun sain hyvän ja arvostetun it-alan työpaikan niin eihän se muuttanut tilannetta mitenkään. Ei kai siinä, ollaan me tosin aika hyvin toistemme vastakohtia. Appiukko on perussuomalaisia äänestävä esimies-työukko, jonka mielenkiinnon kohteet ovat: autot, veneet, urheilu, aseet, metsästys, neekerit vittuun suomesta, suola ja pippuri. Itse taas olen jonkin sortin pasifisti hippi (vaikka en omistakkaan rastoja, äänestä vihreitä tai edes tuo mielipiteitäni yleensä julkisesti esille) jonka mielenkiinnon kohteet ovat: tietokoneet, elektroniikka, pelit, kirjallisuus, musiikki ja sen soittaminen. Vaikka ei olekaan samoja mielenkiinnonkohteita niin ihan hyvin sitä on ennenkin tullut jauhettua paskaa ja heitettyä läppää kauppisen petejen ja vehmalan reijojen kanssa aikoinaan työukkohommissa. Jos jotain yritän jauhaa appiukon kanssa niin keskustelu tyrehtyy alkuunsa kun hän ei joko vastaa tai vaihtaa aihetta.
Olen tullut siihen tulokseen että miksi edes odotan jonkinnäköistä hyväksyntää appiukolta. Olemme aikuisia ihmisiä ja se on ihan okei ettei pidä kaikista ihmisistä. Mutta sitten kun kyse on yhteisestä intressistä eli hänen tyttärestään niin voisi edes vähän yrittää, tullaan kuitenkin pakostikin olemaan säännöllisesti tekemisissä. Vähän sama asia kuin sukulaistenkin kanssa, ei niistä kaikista diggaile mutta onhan se kaikille helpompaa että tulee toimeen jotenkin nätisti. Muakin vituttais jos joku paskanaama panis mun tytärtä kaikkiin reikiin, mutta jos tytär on aikuinen niin se on silti hänen päätös kenet rinnalleen ottaa ja pitäis vain diilata asian kanssa.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on appiukoista?
submitted by Juppihippipasi to Suomi [link] [comments]


2017.01.21 11:29 mielisairas Yhteiskunnasta irtaantuminen teknologiaan

Olen vuosien varrella tullut yhä lähemmäs sitä lopputulosta että yhteiskuntaan osallistuminen ei vain ole minun juttu. Paljon mieluummin vain polttelen pilveä, istun koneen edessä ja käppäilen metsässä.
Mitään isoja sydänsuruja en ole kohdannut. Saan naisilta ihan tarpeeksi huomiota, niin seksuaalisesti kuin ihan vakituisia suhteitakin. Ei vain oikein jaksa kiinnostaa. Porno on helpompaa ja stimuloivampaa. Ajattelin ostaa vielä HTC Viven, jonka jälkeen kuvittelen ettei naisen kontakti kiinnosta sitten ollenkaan.
Minulla on tosiaan kaikki tarjottimella, mutta en vain halua siitä mitään. Olen hyväkuntoinen ja pitkä, minulla on hyvin markkinoitavia taitoja, ja ansaitsen hyvän kuukausipalkan. En vain halua olla muiden ihmisten kanssa kuin virtuaalisesti.
Olen 30v, ja päiväni kuluvat joko töissä tai kotona nörtätessä. Usein käyn myös lenkkeilemässä metsässä, tai kalassa. Mieskavereiden kanssa tulen hyvin juttuun, mutta en todellakaan jaksa nähdä ketään usein. En ole mitenkään epäsosiaalinen, voin olla helposti "life of the party", ja töitä teen soittamalla suutani, jonka osaan hyvin. Minusta muut ihmiset ovan vain perseestä, ja heitä sietää vain ajoittain (en pidä itseäni ketään parempana, jos sillä on mitään väliä). En halua lapsia, enkä muutenkaan mitään vastuuta muista ihmisistä.
Olen jo vuosia kamppaillut näiden mielipiteiden kanssa, yrittäen ylipuhua sisimpäni haluamaan talon ja perheen ja etelänlomia ja mitä nyt golfseuroja tai muuta paskaa jota normaalit ihmiset harrastavat, mutta en kerta kaikkiaan saa itseäni järkeiltyä haluamaan sellaista. Parisuhde ei anna minulle mitään, ja en tosiaan usko että se on oikeasta ihmisestä kiinni, sillä monen kanssa olen yrittänyt (en nyt puhalla omaan trumpettiin, mutta olen aika komea mies). Lueskelen välillä muiden ihmisten purkautumista yksinäisyydestä, ja välillä tottakai tunnen sitä itsekin, mutta en niin paljon että olisin valmis mihinkään vakavaan.
Haluan jatkaa vuosia ja vuosia nykyisellä meiningillä. Tulen himaan, poltan hiisit, avaan koneen ja pelailen videopelejä ja katon leffoja. Kokkailen itselleni hyvää safkaa, käppäilen mahtavassa suomen luonnossa, nostelen painoja ja runkkaan väkivaltaiselle pornolle. Taas, välillä tuntuu että pitäisi jakaa elämä jonkun kanssa, mutta parisuhteen kolmannen kuukauden kohdalla tajuan aina, että en halua olla kenenkään kanssa, ja että toinen ihminen tulee vain kärsimään jossain vaiheessa.
Olen monesti lopettanut kaikki nuo touhut. Aloittanut uusia harrastuksia, uppoutunut parisuhteeseen, muuttanut monta kertaa täysin uuteen maahan jonka kieltä en puhu, mutta joka kerta kaipaan takaisin. Olen onnistunut monessa asiassa elämässä, ja olen ystävieni kännipuheiden perusteella heidän kateudensa kohde, koska saavutan sen minkä haluan, ja seikkailen maailmalla. Mutta kaiken tämä olen tehnyt vain jotta voisin parantaa itseni näistä riippuvuuksista. Tosin riippuvuus viittaa siihen että se häiritsee elämääni. Koen että jos jääkaapissa on ruokaa, olen terve, ja ketään en satuta, niin kyseessä ei ole riippuvuus.
Tämä voi olla jotain MGTOW paskaa tai muuta tuollaista, mutta varsinaisesti mitään materiaalia aiheesta en ole lukenut, enkä vihaa naisia yhteään sen enempää kuin muitakaan ihmisiä. En myöskään koe olevani masentunut, sillä tunnen nautintoa elämästä, ja minulla on energiaa jokapäivän askareisiin, sekä melko vaativaan työhöni.
Parhaat muistoni elämästä eivät ole ne kun makaan kauniin naisen kanssa sängyssä rakastelun jälkeen, tai hullut bile-illat kalliissa yöklubeissa, tai se kun joku tunnustaa minulle rakkautensa (käynyt valitettavasti useamman kerran), vaan ne päivät kun herään lauantaina himasta, poltan hullut paukut, juon vitunmoisen kupin kahvia, ja tapan nörttejä internetissä, ja kattelen kuinka amerikkalaiset huorat nielee lekaa.
Onko ketään joka elää näin? Onko ketään, joka on elänyt näin jo monta vuotta? Kadutteko mitään? Tarvitsenko välitöntä terapiaa?
Olenko mielisairas?
Kiitos kun luit.
Edit: Kiitoksia kaikille hienosta keskustelusta.
submitted by mielisairas to Suomi [link] [comments]